baumzaehlen - Aarniometsiä & niiden puita

Quetico (4760 km ² ) ja siihen saumattomasti liittyvä Minnesotan puoleinen Boundary Waters Canoe Area Wilderness (BWCAW, 4400 km ² ) muodostavat yhdessä valtavan suojelualueen. Tuhansia puhdasvetisiä järviä, ihastuttavia pikkujokia, ei moottoriveneitä, mökkejä eikä hakkuita – melojan paratiisi! Pitkän taistelun jälkeen hakkuut puistossa loppuivat vuonna 1973 ¹ . BWCAW seurasi perässä vuonna 1978 ² . Queticoon jäi koskemattomia metsiä 1500–2000 km ^{2 3} ja BWCAW:iin 1520 km ^{2 4} . Valitettavasti Queticon hakkaamattomista metsistä ei ole olemassa karttaa – ilmeisesti varhaisemmin hakattuja alueita ei ole kunnolla dokumentoitu, mutta 971 km ² suuruinen ⁵ yhtenäinen alue, jota kutsutaan nimellä Hunter Island (ei todellinen saari), on lähes kokonaan koskematon ³ . BWCAW:n koskemattomista metsistä sitä vastoin löytyy tarkkoja karttoja. Suuret osat metsistä ovat todennäköisesti jopa intiaanien koskemattomia, sillä heidän lukumäärä oli pieni ja he pysyttelivät vesiväylien varsilla ⁶ .

Puisto sijaitsee noin 400 metrin korkeudella Kanadan kilven alueella. Suurimmassa osassa puistoa peruskallio on graniittia, ja maaperä ohut ja vähäravinteinen, joten metsänkasvu on melko hidasta. Puistossa on kuitenkin pieniä alueita metamorfisia, tuliperäisiä ja sedimenttikivilajeja; näillä alueilla tuottavuus ja diversiteetti ovat suurempia. Vuotuinen sademäärä on 744 mm ja vuoden keskilämpötila 2.0 °C. ⁵

Puisto sijaitsee eteläisempien lauhkeiden lehtimetsien ja pohjoisempien boreaalisten metsien vaihettumisvyöhykkeellä mutta niin lähellä vyöhykkeen pohjoisrajaa, että kasvillisuuden luonne on valtaosin boreaalinen ⁷ . Lauhkeaan vyöhykkeeseen viittaavat kuitenkin enemmän tai vähemmän harvinaisina esiintyvät eteläiset elementit kuten Acer (vaahterat), Quercus (tammet), Fraxinus pennsylvanica (punasaarni), Populus grandidentata (hammashaapa) ja Betula alleghaniensis (keltakoivu). Runsain puulaji on Pinus banksiana (banksinmänty) ja toiseksi runsain Picea mariana (mustakuusi) ⁷ . Myös Populus tremuloides (amerikanhaapa) ja Betula papyrifera (paperikoivu) ovat hyvin runsaita ⁵ . Pinus strobus (strobusmänty) ja Pinus resinosa (amerikanpunamänty) kasvavat usein rannoilla vaikuttaen siten melojasta runsaammilta kuin itse asiassa ovat ⁵ . Yhdessä nämä lajit muodostavat noin 8 % metsistä ⁷ , mutta ennen hakkuita ja metsäpalojen sammuttamista osuus oli noin 25 % (parhaat P. strobus – P. resinosa -metsät hakattiin ensin) ² . Puustoisia soita vallitsee P. mariana ⁵ . Yhteensä puulajeja on yli 30 ⁷ . Suurin osa on helppo tunnistaa, mutta esim. Sorbus americana (amerikanpihlaja) ja S. decora (komeapihlaja) voivat olla vaikea erottaa toisistaan.

Luonnollinen kulojen väli on noin 70–80 vuotta ⁵ . 1940:stä 1976:een kulot sammutettiin tehokkaasti ja niitä oli hyvin vähän ¹ . Nykyään osan luonnollisesti syttyneistä kuloista annetaan palaa, ja laskennallinen kulojen väli on nykyään noin 300 vuotta ⁵ . Suurien latvustopalojen, jotka ennen kulojen sammuttamista polttivat eniten metsää, ei anneta kehittyä ² . Johtuen kulojen vähäisyydestä viime vuosikymmeninä tulelle arka varjonsietäjä Abies balsamea (palsamipihta) on nyt hyvin runsas latvustojen alla ² . Kaikki tärkeimmät puulajit ovat sopeutuneet hyvin kuloihin: P. banksianalla ja P. marianalla on serotiiniset kävyt, jotka vapauttavat siemenet kulon tapettua puut (tuloksena erittäin tiheät taimikot), P. tremuloides tuottaa valtavan määrän juurivesoja, B. papyrifera lisääntyy tyvivesoista ja kevyistä siemenistä ⁸ ja P. strobusilla sekä P. resinosalla on tulta kestävä kaarna ² .

Muutamia puiston pohjoisrajalla olevia lyhyitä polkuja lukuun ottamatta vaelluspolkuja ei ole, ja suurin osa puistossa on tavoitettavissa vain kanootilla. Metsässä kulkeminen on vaivalloista: vanhemmissa metsissä lähes kaikkialla on tiheä A. balsamea -taimikko, kulojen jälkeen taimettuneista tiheistä P. banksiana - ja P. mariana -kasvustoista peräisin olevia kaatuneita runkoja on paljon ja soitakin on melko paljon. Eniten melojia on puiston eteläisissä osissa, johon yhdysvaltalaiset melojat saapuvat suoraan BWCAW:stä; pohjoisessa melojia on eniten järvillä, joihin on suora yhteys French Lakelta ⁵ . Juuri kukaan ei mene rannalta kauemmas metsään. Eniten melojia on periodina 25.7.–15.8. ⁹ . BWCAW:iin verrattuna Quetico on jossain määrin villimpi: ei metsästystä, enemmän kuloja 1900-luvulla ² , tiukemmat kiintiöt vierailijoille, ei huusseja, ei rakennettuja tulisijoja eikä merkittyjä telttapaikkoja ¹ . Toisin kuin BWCAW:ssa, Queticossa telttailu on sallittu missä tahansa. Vaikka moottoriajoneuvot ovat puistossa kiellettyjä, ei moottorin ääneltä voi kuitenkaan välttyä: puiston yli lentää melko runsaasti reittikoneita ja ainakin kesällä pienkoneitakin (laskeutuminen järville kielletty).

Lähteet:

1 Nelson, J. (2009): Quetico, Near to Nature’s Heart. Natural Heritage Books.

2 Heinselman, M. (1996): The Boundary Waters wilderness ecosystem. University of Minnesota Press.

3 Frelich, L. Henk.koht. tied. (2008)

4 Frelich, L. (1995): Old Forest in the Lake States Today and Before European Settlement. Natural Areas Journal 15 : 157-67.

5 Quetico Background Information. 2007. Ontario Parks.

6 Ahlgren , C. & Ahlgren , I. (1984): Lob Trees in the Wilderness. University of Minnesota Press.

7 Walshe, S. (1980): Plants of Quetico and the Ontario Shield. University of Toronto Press.

8 Agee, J. K. (1998): Fire and pine ecosystems. Teoksessa Richardson, D. M. (toim.): Ecology and Biogeography of Pinus . Cambridge University Press.

9 Clark, J. Canoe Canada Outfitters. Henk.koht. tied. (2008)

Virallinen kotisivu:

http://www.ontarioparks.com/park/quetico