baumzaehlen - Aarniometsiä & niiden puita

©2017copyright christoph hase

Urho Kekkosen kansallispuisto, Suomi


Suomen toiseksi suurin (2550 km2) kansallispuisto. Korkeus merenpinnasta ulottuu 113 metristä (Raja-Jooseppi) 718 metriin (Sokosti), sademäärä on noin 400–500 mm/v ja vuoden keskilämpötila alimmilla korkeuksilla noin -1 °C. Suuri osa puistosta on metsätöntä, mutta puisto sisältää myös laajoja mänty (Opens internal link in current windowPinus sylvestris) - ja hieskoivu (Opens internal link in current windowBetula pubescens) -metsiä sekä kaakossa siperiankuusimetsiä (Opens internal link in current windowPicea obovata). Metsät ovat matalia ja avoimia, mutta harmaissa keloissa ja maapuissa, käkkäräisissä männyissä ja avoimissa näkymissä on oma kauneutensa. Puulajidiversiteetti on matala, ja useimmat lajit helppoja tunnistaa. Siperiankuusi on hyvin kapealatvuksinen, ja myös mänty on pohjoisessa kapealatvuksinen. Latvuksen kapea muoto parantaa valonsaantia matalilla auringon kulmilla1 ja vähentää lumen kertymistä oksille talvella2. Toisin kuin monissa muissa boreaalisen vyöhykkeen osissa, Fennoskandiassa koivu yltää merellisestä ilmastosta johtuen havupuita ylemmäksi3. Tuntureilla koivut ovat pääasiassa tunturikoivua (B. pubescens var. pumila), joka vaihettuu alempana metsähieskoivuksi (var. pubescens). Tunturikoivu on syntynyt metsähieskoivun ja pensasmaisen tai jopa varpumaisen vaivaiskoivun (B. nana) risteymästä4. Vaivaiskoivulta perityt ominaisuudet ovat tehneet puumaisen koivun Lapin ankariin olosuhteisiin sopivaksi5. Muita alueita, missä koivut yltävät metsänrajalle, ovat mm. Aasian itärannikko (kts. Opens internal link in current windowShiretoko kansallispuisto), Pohjois-Ural, Himalaja ja Kaukasus (kts. Opens internal link in current windowLagodekhi luonnonpuisto); myös Alaskan Opens internal link in current windowAlnus viridis subsp. sinuata (sitkanleppä) -kasvustot ovat ekologisesti homologisia5.

 

Puisto on suosittu vaelluskohde mutta niin iso, että syrjäisemmissä kolkissa luonnonrauha on taattu. Aluskasvillisuus on niukkaa, ja polkujen ulkopuolella vaeltaminen on pääsääntöisesti hyvin helppoa; myös eripituisia vaellusreittejä on runsaasti. Kaikki metsät eivät ole vanhoja: puiston alueella on tehty laajamittaisia hakkuita ennen sen perustamista aina 1970-luvulle saakka6. Ylisuurella porokarjalla on merkittävä negatiivinen vaikutus kuivempien metsien jäkäläpeitteeseen. Suuressa osassa puistoa telttailu on vapaata, ja ilmaisia autiotupia löytyy myös. Heinäkuussa hyttyset voivat olla suuri riesa.

 

Lähteet:

 

1       Kuuluvainen, T. (1992): Tree architectures adapted to efficient light utilization: is there a basis for latitudinal gradients? Oikos 65: 275–284.

2       Petty, J. A. & Worrell, R. (1981): Stability of coniferous tree stems in relation to damage by snow. Forestry 54: 115-128.

3       Sirois, L. (1992): The transition between boreal forest and tundra. – Teoksessa Shugart, H. H. et al. (toim.) A System Analysis of the Global Boreal Forest. Cambridge.

4       Väre, H. (2001): Mountain birch taxonomy and floristics of mountain birch woodlands. – Teoksessa Wielgolaski, E (toim.): Nordic Mountain Birch Ecosystems. Man and the biosphere series Vol. 27. UNESCO-Paris and The Parthenon Publishing Group.

5       Juhanoja, S. (1995): Opens external link in new windowMonimuotoinen tunturikoivu. Sorbifolia 26(4).

6       Urho Kekkosen kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma (2001). Metsähallitus.

 

Virallinen kotisivu:

 

http://www.luontoon.fi/urhokekkosenkansallispuisto

 

Mäntymetsää (Pinus sylvestris).
Tunturikoivumetsää (Betula pubescens var. pumila). Oikealla taka-alalla siperiankuusia (Picea obovata).
Mäntymetsää (Pinus sylvestris) Suomujoen varrella 160 metrin korkeudella.
Tunturikoivu (Betula pubescens var. pumila) - mänty (Pinus sylvestris) -metsää. Pienen järven (Pikku Luirojärvi 321 metrin korkeudella) rannalla siperiankuusimetsikkö (Picea obovata).
Paratiisikuru noin 400 metrin korkeudella. Rinteellä tunturikoivua (Betula pubescens var. pumila).