baumzaehlen - Aarniometsiä & niiden puita

Olympic kansallispuisto on kuuluisa ”koskemattomista” lauhkeista sademetsistään ja lumihuippuisista vuoristaan. Korkein huippu on 2432 m korkeudella. 3733 km² suuruinen puisto koostuu kahdesta erillisestä osasta: kapeasta kaistaleesta Tyynenmeren rannalla sekä isosta yhtenäisestä alueesta edellisestä itään. Puiston metsistä on löydetty lukuisia useiden lajien suurimpiin kuuluvia yksilöitä: Thuja plicata (jättituija), Pseudotsuga menziesii (douglaskuusi), Picea sitchensis (sitkankuusi), Cupressus nootkatensis (nutkansypressi), Tsuga heterophylla (lännenhemlokki), Abies grandis (jättipihta), Abies amabilis (purppurapihta) ja Picea engelmannii (engelmanninkuusi)¹.

Pohjois-Amerikan länsirannikon metsät ovat siitä poikkeuksellisia, että missään muualla koko maailmassa havupuut eivät yhtä suvereenisti hallitse lauhkean alueen metsiä merenpinnan tasolta lähtien. Tämän on katsottu johtuvan seuraavista syistä: 1) Talvet ovat hyvin leutoja. 2) Kesät ovat suhteellisen kuivia. Kumpikin edellisistä seikoista suosii ikivihreitä havupuita kesävihantiin lehtipuihin nähden: Havupuut pystyvät yhteyttämään lehtipuita tehokkaammin, kun vedestä on puutetta (kesällä), ja ne pystyvät jatkamaan yhteyttämistä melkein läpi leudon talven. Kuitenkin on huomattava, että Olympic Mountainsin länsirinteillä edes kesät eivät ole varsinaisesti kuivia vaikka suurin osa sateesta tuleekin syksyn, talven ja kevään aikana: kolmen kesäkuukauden sademäärä on noin 250 mm ja korkeammalla vuorilla vielä enemmän. Kesällä usein esiintyvän sumun tiivistyminen lisää ”sademäärää” vielä entisestään.² Koko vuoden sademäärä on aivan rannikolla 2300 mm, läntisissä laaksoissa 3000–3600 mm ³ ja jopa 6000 mm Mt. Olympusin länsirinteillä⁴. Vuoden keskilämpötila rannikolla on noin 10 °C.

Puulajeja puistossa on noin 25 ⁵, useimmat ovat helppoja tunnistaa. Rannikon läheisissä metsissä yleisimmät puulajit ovat Tsuga heterophylla ja Thuja plicata. Aivan rantahietikon tuntumassa kasvavat varsinkin P. sitchensis ja Alnus rubra (oregoninleppä). Kauempana rannikosta läntisissä laaksoissa P. sitchensis ja T. heterophylla hallitsevat metsiä. Osittain nämä ovat tiheitä metsiä, mutta laaksoissa on myös laajoja alueita, joissa puusto on hyvin harva, ja sen alla kasvaa muutaman metrin korkuinen Acer circinatum (viinivaahtera) -tiheikkö. Näillä alueilla havupuut taimettuvat lähes pelkästään "emorungoilla" ("nurse logs"), ja on esitetty, että syynä avoimien metsien esiintymiseen on emorunkojen riittämätön määrä⁶. A. rubra -metsiköitä on paljon jokien varsilla. Vuorten rinteillä vallitsevat Tsuga heterophylla sekä Abies amabilis länsipuolella, ja Tsuga heterophylla ja Pseudotsuga menziesii kuivemmalla itäpuolella, missä kulot ovat merkittävä tekijä metsän kehityksessä. Tsuga mertensiana (vuorihemlokki) on yleinen puurajan läheisyydessä.

A. circinatum - ja Vaccinium-tiheikköjen lisäksi kaatuneet jättiläismäiset puut ja runsaat jyrkät rinteet tekevät polkujen ulkopuolella vaeltamisesta hidasta. Telttailu on sallittu pääsääntöisesti kaikkialla puistossa.

Lähteet:

1       Van Pelt, R. (2001): Forest Giants of the Pacific Coast. Global Forest Society.

2       Franklin, J. F. & Dyrness, C. T. (1988): Natural Vegetation of Oregon and Washington. Oregon State University Press.

3       Kirk, R. (2001): The Olympic Rain Forest, an Ecological Web. University of Washington Press.

4       Van Pelt, R. (2007): Identifying Mature and Old Forests in Western Washington. Washington State Department of Natural Resources.

5       Latham, R. E. & Ricklefs, R. E. (1993): Global patterns of tree species richness in moist forests: energy-diversity theory does not account for variation in species richness. Oikos 67: 325-33.

6       Franklin. J. F. & Hemstrom, M. A. (1981): Aspects of Succession in the Coniferous Forests of the Pacific Northwest. Teoksessa West, D. C., Shugart, H. H. & Botkin D. B. (toim.): Forest Succession. Concepts and Application. Springer.

Virallinen www-sivu:

http://www.nps.gov/olym